Etusivu Päiväkirja Möyrynnät Metsatöll Albumit Sanat Kuvat Video Kaverit Vieraskirja Tukijat Yhteys
Hiiekoda Takaisin
2004/10217 Nailboard Records
     

1. Mie laulan sitä lukua
2. Taistelukentällä nähdään, perkele!
3. Rautavala
4. Saarenmaan voimamies
5. Suen luominen
6. Kun meit' sottaan sormittihin
7. Sotasus'
8. Merenpojat
9. Merimies mennee merelle
10. Suen syän sisälläin'
11. Veljehiset, nuorukaiset
12. Hakkaan kuin rauta
13. Alle-aa
14. Virolaisen mäkitupalaisen laulu puun oksalla
15. Kirous
16. Kotkanpojat
17. Hiidenkota
18. Madonsanat
 

Hiiekoda

 
Mie laulan sitä lukua

Mie laulan sitä lukua,
jota iso ennen lauloi,
emo, sisot opettivat,
veljet tarkoin makselivat.
Noita laulan, kuta muistan,
kuta isoin ennen lauloi.

Ylös

MA LAULAKS SEDA LUGUDA

Ma laulaks seda luguda,
mis oli isa enne laulnud,
emaõed olid õpetanud,
vennad aga targaste tasunud.
Nõnna laulan, kuda mõistan,
kuda minu isa enne laulis.

Ylös

Taistelukentällä nähdään, perkele!

Tulemme kuin tuulten pojat,
viillämme kuin veriveljet,
rauan roihun loihtutytöt,
kylmähiset kivikalmot.

Tännään käymme taistelohon,
läpi hiittein, läpi korpein,
rautaa, tulta, tarjoomahan,
verelle ikkeeheksi.

Taistelukentällä nähdään, perkele!

Soisest' metsäst' ompi maamme,
rauast' ranteet syntynynnä,
suttest' mielet syntynynnä,
syömmet kivest' syntynynnä.

Tännään käymme taistelohon,
läpi hiittein, läpi korpein,
rautaa, tulta, tarjoomahan,
verelle ikkeeheksi.

Taistelukentällä nähdään, perkele!

Siell' on liekeis' terästuli,
teräs sieluihin taottu,
siell' metsävihaset kohtaavat,
pohjatuulten pojat ja tytöt!

Menivät tännään taistelohon,
läpi hiittein, läpi korpein,
rautaa, tulta, tarjoomahan,
verelle ikkeeheksi.

Taistelukentällä nähdään, perkele!

Ylös

LAHINGUVÄLJAL NÄEME, RAISK!

Tuleme kui tuultepojad,
võitleme kui verevennad,
raua rangust loitsvad tütred,
külmast kanged kivikalmed.

Täna lähme võitlemaie,
läbi hiie, läbi laane,
rauda tules turjastama,
verele ikestama!

Soisest metsast on me maada
rauast sündind randmeida,
susist sündind meele'eida,
kivist sündind südameida.

Lähme täna võitlemaie,
läbi hiie, läbi laane,
rauda tules turjastama,
verele ikestama!

Sääl loitma löönd me terasetuli,
sääl terast mis hangund me hinge,
sääl kokku saand kõik metsavihased,
need põhjatuulte pojad ja tütred!

Lähvad täna võitlemaie,
läbi hiite, läbi laante,
raudu tulle turjastama,
verele ikestama!

Ylös

Rautavala

Rauta aseiks', rahvas,
viha aseeseen hakatkaa!
Kaiketkoon saastas',
korppi koiolleki kuoloo kiroaa.

Vaino vereks', rahvas,
vimma lihaksiinne valakaa!
Voima raivos' kasvaa,
viisas nuoremmille pajattaa.

Soihdut, miekat ja voittoisa voimamme väki,
lupaus koskee joka naista ja miestä!
Maksettavaa on vuosisatojen eestä
säilyttääksemme itsenäisyytemme!

Tuska myrskyks', rahvas,
raju saasta maahan murtakaa!
Vaiva syäntä raastoi,
on aika kaipaus kirota.

Kovaks' syän, rahvas,
omatuntonne sulkekaa!
Suola haavois' kasvoi
ja häijyks' teki kovat käet.

Vannon vain rautaa, se voimamme on,
rauta on meissä ja rauas' on ääni!
Vannon vain rautaa, s'oon käsissämme,
rauassa voima on voittamaton!

Ylös

RAUAVANNE

Raud relviks, rahvas,
viha relva sisse raiuda!
Kõngegu saastas,
ronk raiskadele surma sajatab.

Vaen vereks, rahvas,
vimm liha sisse valada!
Ramm raevus kasvab,
tark toorestele pajatab.

Tõrvikud, mõõgad ja võidutsev raev me väes,
tõotus nõuab nüüd igat naist ja meest!
Tasuda on meil aastatesajad
ning jääda iseenesteks!

Piin tormiks, rahvas,
raju tõpraid murdma ajada!
Vaev südant laastas,
nüüd aeg on leina manada.

Äng õelaks, rahvas,
ja kalgiks muuta hingehääl!
Sool haava kasvas
ja kurjaks tegi kanged käed.

Tõrvikud, mõõgad ja võidutsev raev me väes,
tõotus nõuab nüüd igat naist ja meest!
Tasuda on meil aastatesajad
ning jääda iseenesteks!

Vannun vaid rauda, sest raud on me väes,
raud on meis endis ja rauas on hääl!
Vannun vaid rauda, sest raud on me käes,
rauas on jõud mis võitmatuks jääb!

Ylös

Saarenmaan voimamies

Saarenmaalla veljii ol' kaks',
joits' on paljon kerrottavaks',
nuori Leiger, vanha Töllus,
joka joskus, hullu, riehus'.

Luona veljens' Hiienmaalla,
kävi Töll joka ajalla.
Läpi astel' meriveestä,
Soelan salmi hänt' ei estä.

Taskus' puol' vatii olutta,
laineet tyrski vasten vartta,
viien sylen keppi hällä,
vaan ei avuks' oo kävellä.

Oli Töll nyt nälkäinen,
pani lihaa tulelle
ja kun liemi vaahtoo löi,
Töllus Hiiest' kaalit toi.

Töllii paljon pelkäsivät,
vieraat maahantunkeutujat,
hetimiten pakenivat,
kun he nimens' kuulla saivat.

Ennen kuoloo puhui Töllus,
Saaren kansaa hän opetti -
"Hauatkaa mut ruohomaahan.
Jos teil' sota tai muu vaiva,

huutakaa mun hauan juures'.
Silloin nousen heti ylös!
Haluun viholliset voittaa,
voimallani teitä auttaa!"

Ylös

SAAREMAA VÄGIMEES

Saaremaal kaks kuulust venda,
kellest räägitakse mõnda -
noorem Leiger, vanem Tõllus,
kes ka vahest hullust möllas.

Leigrist vennal Hiiumaal
Tõll käis võõrsil igal aal.
Sammus läbi mereveesta -
Soela väin ei pea ju meesta.

Taskus õlut täis pool vaati,
lained käisid vasta kooti,
viiesüldne palk old kepiks
aga mitte käima-abiks.

Oli Tõll vast näljane -
pani liha tulele
ja kui leem ju vahtu lõi,
Tõllus Hiiust kapsid tõi.

Tõllu väga kartsivad
võerad maaletungijad -
põgenesid sedamaid
kui ta nime kuulda said.

Enne surma rääkind Tõllus,
Saare rahvast õpetanud -
matke mind mu rohuaeda.
kui teil sõda ehk muud vaeva,

hüüdke mind mu haua juures.
Siis ma tõusen kohe üles!
Tahan vaenlased kõik võita,
oma rammuga teid aita!

Ylös

Suen luominen

Kuinka sueks' kutsuttihin,
rämehille rämpimähän,
metsämaille annettihin,
kumpareille kiskottihin?

Vanha Piru tahtoi siut,
metsill' tarvis vartijata.

Missä sieluin' puhkuttihin,
mitä pantiin kylkeheni,
missä sieluin' puhkuttihin,
mitä pantiin sisälleni?

Pihlajan vitsa häntäseksi,
tammensälöt jalkasiksi,
kivi sulle sydämeksi,
hiilet sulle silmiksesi.

Susi! Susi!
Susi! Susi!

Ken loi mielen ilkiäksi,
ken loi niskan äreäksi,
ken loi silmät tuliseksi,
hampaat ukkosenkoviksi?

Mies loi mielen ilkiäksi,
nainen niskan äreäksi,
Töll loi silmät tuliseksi,
Taara hampahat koviksi.

Susi! Susi!
Susi! Susi!

Sata syltä surmatuulta,
kyynärt' kymmen kalmankuulaa.
Seits'män metsän emämaa,
seits'män metsän isänmaa!

Susi! Susi!
Susi! Susi!

Ylös

HUNDI LOOMINE

Kus mind susi kutsutie
Rabadesse rabatie
Metsadesse annetie
Küngastelle kisutie

Vanakurat sua tahtis
Metsadesse vaja vahti

Kus mu hinge puhutie
Mis mul külge pannetie
Kus mu hinge puhutie
Mis mul sisse pannetie

Pihlast vitsad sabaksi
Tammepilpad jalgadeksi
Kivi sulle südameksi
Süted sulle silmadeksi

Hunt! Hunt!
Hunt! Hunt!

Kes lõi meele kurjaksi
Kes lõi turja tigedaksi
Kes lõi silmad tuliseksi
Kihvad kõue kõvaksi

Mees lõi meele kurjaksi
Naine turja tigedaksi
Töll lõi silmad tuliseksi
Taara kihvad kõvaksi

Hunt! Hunt!
Hunt! Hunt!

Sada sülda surmatuult
Kümme küünart kalmukuult
Seitsme metsa emämaa
Seitsme metsa esämaa

Hunt! Hunt!
Hunt! Hunt!

Ylös

Kun meit' sottaan sormittihin

Kun meit' sottaan sormittihin,
väkijoukkoov' värvättihin,
ken meit' syättää, ken meit' juattaa?
Joki meit' syättää, järvi juattaa,
lähre happ'man taarin antaa.
Ken mein' laihan paian pessee?
Ken mein' silittää kaularätin?
Keppi laihan paian pessee,
miakka silittää kaularätin.

Ylös

KUI MEID SÕTTA SÕRMITIE

Kui meid sõtta sõrmitie,
väe hulka värvitie,
kes meid söödab, kes meid joodab?
Jõgi meid söödab, järv meid joodab,
allik annab hapna taari.
Kes meil peseb peeni särgi,
kes meil triigib kaalaräti?
Kepp meil peseb peeni särgi,
mõek meil triigib kaalaräti.

Ylös

Sotasus'

Ei ole sõjas ema armastust,
ei ole sõjas isa abistavad käed.
Ei ole neiu õrna puudutust,
vaid haljast mõõka hoiad käes.

Sõjahunt! Sõjahunt!

Ning oled sündind Taara pojaks -
hing mustem kui muld.
Lahingus sul kasvand hundi meeled,
silmis sõda, silmis viha, silmis kurjusetuld.

Sõjahunt! Sõjahunt!
Olen Taara poeg.

Ylös

SÕJAHUNT

Ei ole sõjas ema armastust,
ei ole sõjas isa abistavad käed.
Ei ole neiu õrna puudutust,
vaid haljast mõõka hoiad käes.

Sõjahunt! Sõjahunt!

Ning oled sündind Taara pojaks -
hing mustem kui muld.
Lahingus sul kasvand hundi meeled,
silmis sõda, silmis viha, silmis kurjusetuld.

Sõjahunt! Sõjahunt!
Olen Taara poeg.

Ylös

Merenpojat

Me olemme miehet merten päältä,
myrskytuulesta syntyneet,
me olemme miehet myrkkykalvast',
rautakangista kasvaneet!

Vaik' isän ahistus ja emon vaiva,
on vienyt kauas kotirantamilta,
sieluimme taistos' on hiienkota,
ja koto Taaran tammein alla!

Esi-isien vert' näimme laineis' katoamassa,
vaivoihin vajoamassa.
Voima hiipusi syvälle, merenhautahan syvälle,
veri mein' suonissamme merivelkaa noutamahan.

Ja jos vajooki joskus jalka alle meren -
hän sänkyyns' saattaa joka pojan,
mein' voima, sielu, kivirannan veri,
kerran herää myrskynänsä taas!

Ylös

MEREPOJAD

Me oleme mehed mere pealta
tormituultest sündinud,
me oleme mehed mürgitükist,
rauakangista kasvanud!

Ehk isade äng ja emade vaev
on kandnud kaugel kodu kallastest,
me hinges võitluses on hiiekoda
ja kodu Taara tammede all!

Esiisade verd nägime lainetesse kadumas,
vaevadesse vajumas.
Jõudu rauges sügavale, merehauda sügavale,
veri meie soontesse merevõlga nõudma.

Ja kui vajubki kunagi me jalge all meri -
ta sängi heidab kord iga poeg,
me jõud, hing, kiviste randade veri
kord ärkab kõuena tema toel!

Ylös

Merimies mennee merelle

Merimies mennee merelle,
oottaa surman suun edessä!
Pannee selkään kuolonpaian,
jalkaan kuolonhuopikkaat,
surmakintaat kätehen.
Ei ole latvaa lainehella,
oksaa kiinni ottaessa.

Ylös

MERIMEES MENNEB MERELE

Merimees menneb merele,
Ootab surma suu edeje!
paneb selga surmasärgi,
jalga surma sukkukased,
surmakinda'ad käde'e.
Ei ole latva laine'ella,
oksa kinni ottaksesa.

Ylös

Suen syän sisälläin'

Onko kovin kivisyän,
vaiko tunne kodist' varmin,
siel' mis' siskot, veljet laulaa,
sinne verein' viel' vetävi.

Muistan silmäparin,
perässäin' ennen keskiyöt',
joku mua kutsui, joku omani,
jonka vuoksi muuttui mieli.

Onko sisälläin' oikee suen syän?!

Anna veli minun mennä,
minul' ei oo sinun mielt',
lähen yksin metsään poies,
suen syän sisälläin'!

Tuuli ulvoo nimeäni,
yksinäisyys kumppanini,
lähen yksin metsään poies,
suen syän sisälläin'!

Tunteet polttelen tuhaksi,
neljän tuulensuunnan teille,
seläst' heitän saksain' lian,
lähen poies korpehen.

Mutta jätän teille oman syömmeni,
siihen veistin puukol' nimein',
mi merkiks' on mulle, merkiks' on teille;
et' uskollinen oon itsellein'.

Onko sisälläin' oikee suen syän?!

Anna sisko minun mennä,
minul' ei oo sinun mielt',
lähen yksin metsään poies,
suen syän sisälläin'!

Tuuli ulvoo nimeäni,
yksinäisyys kumppanini,
lähen yksin metsään poies,
suen syän sisälläin'!

Ylös

HUNDI SÜDA SEES

Kas on kangeim kivist süda
või on tunne kodust kindlam,
seal kus õed ja vennad laulvad,
ära tõmbab ikke sinna.

Mäletan paari silmi
jälgimas mind kesköö eel,
keegi kutsus mind, keegi minu oma,
kelle moodi muutund meel.

Kas mul tõesti hundi süda sees?!

Lase, vend, mul ära minna,
mul ei ole sinu meelt,
lähen üksi metsa ära,
hundi süda sees!
Tuul see ulub minu nime,
üksildus on kaaslaseks,
lähen üksi metsa ära,
hundi süda sees!

Tunded põletan ma tuhaks,
nelja kaarde tuultesse,
seljalt lükkan sakste rooja,
ära lähen laantesse!

Kuid jätan teile oma südame,
kuhu noaga kraapisin nime,
see mäletab mind, see mäletab teid,
et truuks jäin endale.

Kas mul tõesti hundi süda sees?!

Lase, õde, mul ära minna,
mul ei ole sinu meelt,
lähen üksi metsa ära,
hundi süda sees!

Tuul see ulub minu nime,
üksildus on kaaslaseks,
lähen üksi metsa ära,
hundi süda sees!

Ylös

Veljehiset, nuorukaiset

Veljehiset, nuorukaiset,
puhkun pilliin petäjästä,
sarveen pähkinäpuusta.
Veljehiset, nuorukaiset,
puhkun laulun poikosille,
toisen Narvan naikkosille,
kolmannen kotiin emolle.
Veljehiset, nuorukaiset,
mikä meil' tässä vieretellä,
pilli on hellä, petäjäinen,
kannel kumma, katajainen.

Ylös

VELEKESEQ NOORÕKÕSÕQ

Velekeseq noorõkõsõq
puhuq pilli pedäjästä
ajaq sarvõ sarapuusta
velekeseq noorõkõsõq
puhuq lugu poissa poolõ
tõõnõ Narva naistõ poolõ
kolmas uma kodo poolõ
velekeseq noorõkõsõq
miä meil vika veerätellä
pill oll' helle pedäjäne
kannõl kummõ kadajanõ

Ylös

Hakkaan kuin rauta

Verikohmees' nostan käet,
sielussa metsäpirujen ääni.
Sydämessä vuotaa veri,
kuten myrsky, kuten myllertävä meri.

Vieraan ristin alla polvilleni en lankee -
olen ankee.
Ukon paasist' muurit laon,
teräksest' hihat taon.
Vereni vain teräksestä lankee!

Hakkaan kuin rauta, hakkaan kuin rauta,
taon sielun teräkseksi!
Hakkaan kuin rauta, joo, hakkaan kuin rauta,
taon sielun teräkseksi!

Hakkaan rautaa - teen siit' teräst',
sielun itsellein' esi-isien verest'.
Pyhäl' miekal hajotan,
virukoon vieras risti veressänsä!

Pyhää mul' vaan on oma kota ja Taaralt' saatu voima,
niin on roima!
Voima se minun suonissain',
hakkaan raivoss' veriss'päin
itsellein' sielun ansainneet käet.

Hakkaan kuin rauta...

Ylös

RAIUN KUI RAUDA

Tardund verel tõstan käed,
hinges metsakuradi hääl.
Südames mul voolab veri
justkui maru, justkui mässav meri.

Võõra risti all põlvili ei lange -
olen kange.
Uku paedest müürid laon,
terasest käised taon.
Minu veri vaid teraselt langeb!

Raiun kui rauda, raiun kui rauda,
taon hinge teraseksi!
Raiun kui rauda, jah, raiun kui rauda,
taon hinge teraseksi!

Raiun ma rauda - teen sest terast,
endale hinge esiisade verest.
Pühal mõõgal purustan,
las võõra risti veres vinduvad!

Püha mul vaid oma koda ja Taaralt antud jõud,
justkui põud!
Jõud see minu soontesse,
raiun raevus kasvõi verele
enese hinge teenivad käed.

Raiun kui rauda...

Ylös

Alle-aa

Rautio, tao mull' miekka,
emon sydäntä särkee.
Rautio, tao mull' miekka.
Alle-aa, alle-aa.

Rautio, tao mull' miekka,
sota on Sõrve Sääressä.
Rautio, tao mull' miekka.
Alle-aa, alle-alle-aa.

Rautio, tao mull' miekka,
miekka kaikist' terävin.
Rautio, tao mull' miekka.
Alle-aa, alle-aa.

Rautio, tao mull' miekka,
tulinen teräs aseeksi.
Rautio, tao mull' miekka.
Alle-aa, alle-alle-aa.

Rautio, tao mull' miekka,
suojaks' kalliin Saarenmaan.
Rautio, tao mull' miekka.
Alle-aa, alle-aa.

Rautio, tao mull' miekka,
vainolaisia tappamaan.
Rautio, tao mull' miekka.
Alle-aa, alle-alle-aa.

Ylös

ALLE-AA

Raudsepp tao mul mõõk
ema süda valutab
Raudsepp tao mul mõõk
Alle-aa alle-aa

Raudsepp tao mul mõõk
Sõda sõrve sääre peal
Raudsepp tao mul mõõk
Alle-aa alle-alle-aa

Raudsepp tao mul mõõk
Mõõk mis teistest teravam
Raudsepp tao mul mõõk
Alle-aa alle-aa

Raudsepp tao mul mõõk
Tulist terast relvaks tao
Raudsepp tao mul mõõk
Alle-aa alle-alle-aa

Raudsepp tao mul mõõk
Kaitsma kallist Saaremaad
Raudsepp tao mul mõõk
Alle-aa alle-aa

Raudsepp tao mul mõõk
Tapma vaenuvägesid
Raudsepp tao mul mõõk
Alle-aa alle-alle-aa

Ylös

Virolaisen mäkitupalaisen laulu puun oksalla

Säkkipillikappale yhdestä sellaisesta puussa.

Ylös

EESTIMAA VABADIKU LAUL PUU OKSA PEAL

Torupillilugu ühest sellist puu otsas.

Ylös

Kirous

Tule sä tulinen piru,
yli seits'män suuren suon,
yli kuuen kylmenneen kuusikon,
yli kolmen kuivuneen koivikon.
Kyll' kiskon sulta kynnet,
paiseet paan päähän vellomahan,
haavat revin kauheesti verille!
Tule sä tulinen piru!
Tule sä rupinen kumma!
Kiskon sulta kynnet!
Haavat revin verille!
Tule, tule sä tulinen piru,
yli seits'män myrskymeren,
yli kuuen kalmakummun,
yli kolmen kuolleen rajan.
Kyll' mä sun kontit murran,
ruton ryöpäytän nivusiisi,
taudin roiskuvan lihan sisään!
Tule sä tulinen piru!
Tule sä rupinen kumma!
Kiskon sulta kynnet!
Haavat revin verille!

Ylös

SAJATUS

Tule tule sa tuline kurat
Üle seitsme suure soo
Üle kuue külmetanud kuusiku
Üle kolme kuivanud kaasiku
Küll ma kisun su küüned
Paised panen pähe paistetama
Haavad rebin hirmsale verele
Tule sa tuline kurat
Tule sa kärnane soerd
Küll sul kisun küüned
Haavad rebin verele
Tule tule sa tuline kurat
Üle seitsme tormise mere
Üle kuue kalmukääpa
Üle kolme koolnu raja
Küll ma su kondid murran
Katku kupatan kubemesse
Taudi roiskuva liha sisse
Tule sa tuline kurat
Tule sa kärnane soerd
Küll sul kisun küüned
Haavad rebin verele!

Ylös

Kotkanpojat

Kotkanpojat, pilven kodat,
jäivät korkeen kallion taa.
Mustan ukkospilvenki taa,
yli meren, yli lahen,
läpi myrskytuulen äreen.
Koitti suuri ukkosilma,
teroittaen kotkansilmät.

Kotkanpojat, pesät hyvät,
niit' ei köytä myrskylinnut,
tult' ja teräst' ei tuo rintaan.
Jääköön pesät, kallioraot,
raskaat sateet, ukkosmaot.
Maahan lyövä myrskylento,
se on kotkanpojan veli.

Ylös

KOTKAPOJAD

Kotka pojad pilve kojad
Kõrgel kaljul jätsid maha
Musta äiksepilve taha
Üle mere üle lahe
Läbi tormi tuule rahe
Tõttes välja äikseilma
Teritades kotkasilma

Kotka pojad pesad soojad
Need ei köida tormilinde
Tuld ja terast ei too rindu
Jäägu pesad kaljupraod
Rasked saod piksemaod
Maha murdev tormilend
See on kotkapoja vend

Ylös

Hiidenkota

Piinapolvest' piinatuille,
orjapolvest' uhkujille,
kurjuuspolvest' kirnutuille,
vainopolvest' vaivatuille.

Kuolo koottiin koteihimme,
onnenlasten pihamaille,
Taaran lasten taloihimme,
Maaemän metsiköihin.

Ennen kaadun isänmaassa,
kuin vahdin vieraan hirsipuussa,
täytän Hornan lompakoita,
kuin kannan kirkon saatavia.

Pare on kaatuu taistelussa,
kuin käyttää vieraan killinkejä,
hauata murheet multihimme,
kuin unohtaa kartanoiden pilkka.

Mä muistan sen sodan, mi ryöväs' multa aatteet.
Mä muistan sen sodan, mi myrskynä raastoi mun maata.
Mä muistan sen hiiden, jossa uhrina makas' isäni.
Mä muistan sen hiiden, jossa vuosi mun veljien veri.

Vainovihaa vieritellen,
tappomiekkaa takoellen,
salavihaa sepitellen,
sotajuonta sirkutellen.

Tuhkast' nousi Taaran pojat,
Väinämöisen vahvat veljet,
Ukon ylpeet sotasuet,
raivost' raskaat rautalapset.

Ukon hukkii uhrattihin,
Taaran poikii tapettihin,
rautalapsii nyljettihin,
vainoo vastaan taisteltihin.

Laakeet linnat liiskattihin,
kartanoita kaadettihin,
paroneita poltettihin,
pyöveleitä tapettihin.

Mä muistan sen sodan, mi ryöväs' multa aatteet.
Mä muistan sen sodan, mi myrskynä raastoi mun maata.
Mä muistan sen hiiden, jossa uhrina makas' isäni.
Mä muistan sen hiiden, jossa vuosi mun veljien veri.

Mä muistan sen sodan, mi ryöväs' multa aatteet.
Mä muistan sen sodan, mi myrskynä raastoi mun maata.
Ma muistan sen ajan, mi ryöväs' multa mielen,.
Ma muistan sen ajan, kun vuosi mun veljien veri.

Esipolven ennustukset,
kadonneitten kärsimykset,
isoisä, isoäiti,
kartanoiden herrain pilkka.

Maani on minun hiidenkotani.

Ylös

HIIEKODA

Piinapõlvest piinatuile
Orjapõlvest ohkajaile
Kurjapõlvest kurnatuile
Vaenupõlvest vaevatuile

Surma kooti kodudesse
Õnnelaste õuedelle
Taaralaste taludesse
Maaemä metsadesse

Ennem ehin esämaada
Vahin kui võera võllassa
Täidan kui tühja tengelpunga
Kannan kui kerko koormaida

Varem langen lahingussa
Veeretan kui võera veeringuida
Matan kui mured muldajehe
Unun kui mõisa mõnitused

Ma mäletan sõda mis röövis mu aated
Ma mäletan sõda mis tormina laastas mu maad
Ma mäletan hiit kus ohvrina lamas mu isa
Ma mäletan hiit kus voolas mu vendade veri

Vaenuviha veeretades
Tapamõõka taotelles
Salaviha sepistelles
Sõjaplaani sirgutelles

Tõusid tuhast Taara pojad
Vanemuise vahvad vennad
Uku uhked sõjahundid
Raevust rasked raualapsed

Uku hunte ohverdie
Taarapoegi tapetie
Raualapsi rapitie
Vaenu vastu võideldie

Kupja kantsid kukutie
Mõisamehi materdie
Parunide põletie
Timukaida tapetie

Ma mäletan sõda mis röövis mu aated
Ma mäletan sõda mis tormina laastas mu maad
Ma mäletan hiit kus ohvrina lamas mu isa
Ma mäletan hiit kus voolas mu vendade veri

Ma mäletan sõda mis röövis mu aated
Ma mäletan sõda mis tormina laastas mu maad
Ma mäletan aega mis röövis mu meele
Ma mäletan aega voolas kui vendade veri

Esipõlve ennustused
Kadund põlve kannatused
Vanaisa-vanaema
Mõisameeste mõnitused

Mu maa on minu hiie koda.

Ylös

Madonsanat

Mato musta maakarvainen,
toukka tuonen karvallinen,
ruohokarva, ruostekarva,
ehkä kasteheinän karva,
veenkarva, vaskenkarva,
maankirja, hanhikinkirja,
savenkirja, pähkinäkirja,
tunkeroinen musta mullankirja!

Matosista tein mä aidan,
kärmeksistä väänsin vitsat,
hännät panin väärinpuolin,
päät mä panin nurin niskoin.
Kautta kulki Ruhnun ruskeet,
Ruhnun ruskeet, Kihnun kuidut,
Vigalan verenpunaiset.
Kummi ol' yhen, kummi ol' toisen,
kummi ol' variksen pellolla.
Käly ol' yhen, käly ol' toisen,
käly ol' aidan kannon päällä.

Tervatut on kätöseni,
tervatut on jalkaseni,
itse tervaterhokainen,
mädän rasvan rakkolainen.
Povessa palavat tuleni,
syömmen alla tulukseni,
päälaella kokko laaja.

Ylös

USSISÕNAD

Madu musta, maakarva,
touku toonekarvalista,
rohukarva, roostekarva,
kas ehk kasteheina karva,
veekarva, vasekarva,
maakirja, maranakirja,
saakirja, sarapuukirja,
tungerjas musta mullakirja!

Ussidest ma tegin aida,
madudest ma väänsin vitsad,
hännad ma panin äratsid pidi,
pead ma panü seheltsid pidi.
Kaudu siis käisid Ruhnu rusked,
Ruhnu rusked, Kihnu kiudud,
Vigala veripunased.
Vader oli ühe, vader oli tõise,
vader oli põllule varesele.
Küli oli ühe, küli oli tõise,
küli aia kännu pääle.

Tõrvatud mu käekesed,
tõrvatud mu jalakesed,
ise ma tõrvatürukene,
mäda rasva rakukene.
Põues mul tuli põleva,
südame all mul sütekotid,
lagipääl mul lõke laia.

Ylös