Etusivu Päiväkirja Möyrynnät Metsatöll Albumit Sanat Kuvat Video Kaverit Vieraskirja Tukijat Yhteys
Karjajuht Takaisin
2014/10227 Spinefarm Records
     

1. Kylmänjumi
2. Yhteen käyvään
3. Se on se maa
4. Musta susi
5. Teräksestä taottu tie
6.
7. Tynnyrein kohduissa
8. Villin veri
9. Kuolonmuuri
10. Mullasta
11. Laumanjohtaja
12. Talismaani
 

Karjajuht

 
Kylmänjumi

Sanat: Kuriraivo

Syökse hampaat sisään,
syökse hampaat sisään, voimalla!
syökse kynnet sisään,
syökse kynnet sisään, voimalla!

Revi liha irti, ahnas,
kao, niele, mässää kuis jaksat,
revi suonet villin voimalla,
koidosta eläjäks' noidan avulla!

Iske häntä, koito!
iske häntä, koito!

Syöksy sielun päälle,
syöksy sielun päälle, voimalla!
Polje allesi,
polje allesi, voimalla!

Aseraudat käännä tappamaan,
tapparalla teurastamaan,
vahvempi pahan pysäyttää,
ukkospauhu kuolon tuottaa.

Silmä silmästä.
Raivo raivosta.
Sielu sielusta.
Kuolo kuolosta.

Ylös

Külmking

Suru kihvad sisse,
suru kihvad sisse, jõuga!
Suru küüned sisse,
suru küüned sisse, jõuga!

Rebi liha lahti aplalt,
õgi, neela, kugista kuis jaksad,
rebi sooned metslase jõuga,
raisast elajaks saad nõiduse nõuga.

Äsa talle raisk!
Äsa talle raisk!

Suru hinge peale,
suru hinge peale, jõuga!
Sõtku enda alla,
sõtku enda alla, jõuga!

Relvaraua käänad tapma,
tapriteraga end rap’ma,
vägevam kui peatab kurja,
pikse kärgatusest leiad surma.

Silm silma vasta.
Raev raevu vasta.
Hing hinge vasta.
Surm surma vasta.

Ylös

Yhteen käyvään

Sanat: Lauri

Kun on tuores, sielun nuoruus,
silmät maan likellä,
mieti varmaks', ettet ryntäis'
liian varhain innolla.

Kun on parras' härmäkarvat,
hivus hopeanharmaa,
onhan noita varastoja,
viisautta pää täynnä.

Meidän veljet, sisaret,
nuorukaiset, harmaapäät,
kokoontukaa taas,
kaksi jalkaa maas',
aikamme on tullut.

Yhteen käyvään, yhteen tullaan,
kun on sydän sisällä.
miete suden, paakkuuntunut,
rehtinä ikuisesti.

Jos pakkasta, sielukasta,
niin lämpöö luodaan taas.
Jos taas polttaa, tulikuumaa,
kylmää kaikilt' saat.

Tänä yönä yhteen pannaan
käsi kätehen.
Vahdi meitä, päiväs' koittaa,
oikeaa polkua meet.

Kun on juuret mullan alla,
tiedät, mistä tulit,
niin on onni pihallamme,
varma kotokunta.

Ylös

Lööme mesti

Kui on toorus, hinge noorus,
maadligi kaeb silm,
vormib varmaks, et ei tormaks
liig vara sinu ind.

Kui on parda härmakarva,
juus on hõbehall,
liidab taipu panipaiku,
tarkust oimu all.

Meie vennad, sõsarad,
noorikud ja hallid pead,
kokku tulla taas,
kaks jalga maas,
aeg selleks antud.

Lööme mesti, siis on hästi
kui on süda sees
hundimõõtu, veidi paakund,
aus kuid igavest.

Ehk on pakast hingelakas,
lämbust loome taas.
Kui on lõõma, leegikuuma,
kainust kõigilt saad.

Täna öösel ühte lööme
kindlalt oma käed.
kui meid hoiad, päev sul koidab,
õiget rada läed.

Kui on juured mullapõues,
tead kust oled tulnd,
siis on õnned meie õuel,
kindel kodukund.

Ylös

Se on se maa

Sanat: Lauri

Oon syntynyt Raudnan savisest' silmäst',
ja Võrtsjärven karkeest' sannast'
on tehty mun silmät ja sydän.

Mun koto on hiitten vuottavis' öissä
ja neitojen kirjavis' vöissä
ja Võhannun ammoises' kohdus'.

Oon Kuusalun kivisten aitain paasi
ja Karulan kohiseva korpi,
Valman vanhain vesiteitten viisaus.

Mun sydän on paattien tummas' tervassa
ja peltojen runsaassa rukiissa,
oon kalmiston kumea hiljaisuus.

Se on se maa,
mi tarmon tuo sieluun,
se on se maa, mun viljaini aitta.

Se on se maa,
jossa selkä on suora,
mun koti, mun sydän, mun isien paikka.

Ylös

See on see maa

Olen sündinud Raudna savisest silmast,
ja Võrtsjärve karedast liivast
on saanud mu silmad ja süda.

Mu kodu on hiiede ootavais öödes,
on neidude kirivais vöödes
Ja Võhandu ürgvanas üsas.

Olen Kuusalu kiviste aedade paas
ja Karula kohisev laas,
Valma vanade veeteede tarkus.

Mu süda on paatide tumedas tõrvas
ja põldude rõkkavas rügas,
olen kalmete kõmisev vaikus.

See on see maa
mis tarmu toob hinge,
see on see maa,
mu viljade ait.

See on see maa
kus selg seisab sirge,
mu kodu, mu süda, mu isade paik

Ylös

Musta susi

Sanat: Raivo

On yhä nälkä,
äsken murtunut kuono
on verest' märkä,
ja hämärä nuori.

Nyt jatkuu jahti,
taas seuraa punasilmä,
suusta kuohuu vaahto,
saaliin valtaa pelko.

On yhä nälkä,
äsken murtunut kuono
on verest' märkä,
ja yö on nuori.

Taas löytyy jälki,
vaan verennälkä on taakka,
ihan sama onk' hento
tai turpea mun saalis.

On yhä nälkä,
äsken murtunut kuono
on verest' märkä,
ja aamunkoi nuori.

Kun pikisielulla
on tervasta sydän
ja ympyrä sulkeutuu,
niin saaliin mieli tajuu.

Loppumaton nälkä,
täyttymätön kiihko,
kun nokinen on sydän, siis susi on musta.

Ylös

Must hunt

On ikka nälg,
äsja murdnud koon
on veremärg,
ja eha noor.

Nüüd jätkub jaht,
taas seirab verev silm,
suust nõrgub vaht
ja saaki haarab hirm.

On ikka nälg,
äsja murdnud koon
on veremärg,
ja öö on noor.

Taas leitud jälg,
kuid verenälg on taak,
ükskõik kui närb
või tummine on saak.

On ikka nälg,
äsja murdnud koon
on veremärg,
ja agu noor.

Kui pigihing
on tõrvast süda sees
ja täis saab ring
kui saaki aimab meel.
Lõppematu isu,
täitumatu kihu,
kui nõgine on süda siis must on hunt.

Ylös

Teräksestä taottu tie

Sanat: Kuriraivo, Markus, Lauri

Veljien huuto, mi taivaaseen leiskuu
kutsuvi meitä
varmaan paikkaan,
ääni, mi kokoovi yhteen.

Mahti on annettu valoja varten
kahta meit' kantaa,
uljuutta antaa
tiellä, mink' sielumme luo.

Niskamme tukena, askelta viepi,
tuottavi voiman,
epäilyt poistaa;
astumme yhdessä.

Varmoina käymme, epäämme ivat,
astumme eespäin,
murramme ikeen,
jäljelle jää tarina voimallisin.

Yksi polku.
Yksi tie.
Yksi sielu.

Yksi sydän.
Yksi askel.
Yksi rivi.

Yksi sana.
Yksi ääni,
mi suojaapi teit'.

Yksi voima,
mi kaitsevi sua.

Ärjy perrään, ärjy perrään
ärjy, kässäle, öyri-möyri!

Ärjy perrään, ärjy perrään
ärjy, helma, öyri-möyri!

Ylös

Terasest taotud tee

Vendade hüüd mis taevasse loitleb,
ühte meid hõikab
kindlasse paika,
hääl mis meid kokku toob.

Vägi on antud, et vanduda tõivu,
kahte meid kannab,
julgust meil annab
teel, mis me hinge loob.

Turi mis toena sammu meil sätib,
väge meil tõotab,
kahtluse kaotab
astuda üheskoos.

Kindlana käia, trotsida laimu.
Astume ette,
laastame ikke.
Alles jääb lugu mille vägi ei kao.

Üks rada.
Üks tee.
Üks hing.

Üks süda.
Üks samm.
Üks rind.

Üks sõna.
üks hääl
mis hoiab Teid.

Üks jõud
mis kaitseb just sind.

Ürga perra, ürga perra,
ürga, jändrik, jaura-möura!

Ürga perra, ürga perra,
ürga, undruk, jaura-möura!

Ylös



Sanat: Lauri

Maa verestä noruu,
kun laskivat kädet
ja seiväs vainion
kirposi käest'.

Maa verestä noruu,
kun laskivat kädet.
Ei alistu sutten sydän.

Meitä on vain yksi,
ken koin näkevi,
kun yönraskaat henget
yhteen väet viepi.

Meitä on vain yksi,
ken koin näkevi.
Ei alistu sutten veri.

Ei lankea vielä Sakala,
tuhotulen lieska,
syö raudanharmaat rivit
yö - teräksinen miekka.

Ylös

Öö

Maa verest nõrub,
kui rüpes käed
ja kiiora vainul
põrub maha käest.

Maa verest nõrub,
kui rüpes käed.
Ei vannu alla sute süda.

Meid üks on siin vaid
kes koitu näeb,
kui öörasked vaimud
viivad kokku väed.

Meid üks on siin vaid
kes koitu näeb.
Ei vannu alla sute veri.

Ei lange veel Sakala,
turmtule lõõsk,
sööb raudhalle ridu
öö - terasest mõõk.

Ylös

Tynnyrein kohduissa

Sanat: Lauri

Suviehtoos' rapaisin
salassa mä leukaa,
tarvis mökkiin takaisin
tulla tynnörin kaa.

Öljyn lamppuun kaasin,
ei aikaa ollut vainen,
tikuilla sen herätin,
syömmen puolinaisen.

Tammitynnyrisen vein
sissään saunahan,
eukot mökist' poies hain
ettei tulis' pahaa.

Humalat ja maltahat
runsaasti suopursuu,
sekaan vähän katajat';
salon käki kukkuu.

Myhäily on miesten näös',
silmissä on pilke,
viikko vielä vuottaos,
kaikille s'oon ilkee.

Rautavitsat rähisee,
tais' saada vähän painoo,
suotta, siellä kylänmies
siitä vasta hymyilöö.

Kivivierteen kalja ja laululaari,
tynnyrein kohduissa sahtitaari.

Kivivierteen kalja ja rai-ra-ra-raa,
tynnyrein kohduissa rui-ra-ra-raa.

Ylös

Tõrrede kõhtudes

Suveõhtul salatsi
sügasin ma lõuga,
tarvis tarre tagasi
tulla suure nõuga.

Õli lampi kallutin,
oota’ polnud mahti,
tikutulel ärgitin
poolärkustund tahti.

Tammelauast tünni lõin
saunaruumi maha,
eided tarest välja ain -
et ei tuleks paha.

Humalaid ja linnakseid,
kailu omajagu,
sekka kadakaid veel tõin,
laanes kukkus kägu.

Muhelus on meeste näos,
silmades on säde,
nädalaid veel oota’ vaos
keegi meist ei läbe.

Rauavitsas ragin sees -
sai vist veidi rõhke,
tühja sest, saab külamees
sellevõrra lahkem.

Kivivirre kalja ja lauludelaar,
tõrrede kõhtudes kesvaveetaar.
Kivivirre kalja ja rai-ra-ra-raa,
tõrrede kõhtudes rui-ra-ra-raa.

Ylös

Villin veri

Sanat: Markus

Kohottakaammen taistelumiel',
läpi hyökyaallon kulkee elontie.
Kärsimys allapäin on vieras, viekas,
sillä sutten veri elää meidän miekass'.

Elämää ei annettu, et' ollaan murheissaan,
seistä tulee jaloillaan ja iskeä vastaan!
Kahleella ja piiskalla ei oo paikkaa niskassamma,
ylpeänä, suoraselkäisnä susi luotiin murjomaan.

Meill' on varma miel'!
Meill' on varma vauhti!
Meill' on varma voima!
Meill' on seljät koos',
emme ole orjat kenenkään.

Ylös

Metsalase veri

Ajagem üles oma võitlusmeel,
läbi murdlainete kulgeb elutee.
Kannatada silmad maas on võikalt võõras
sest huntide veri elab meie kantud mõõgas.

Elu pole antud ära halada,
seista tuleb jalgel ja vastu hakata!
Ahelal ja piitsal pole paika meie turjal,
selg uhkelt sirgu sest hunt on loodud murdjaks.

Meil on kindel meel!
Meil on kindel hoog!
Meil on kindel jõud!
Meil on seljad koos,
ei kellegi orjad me.

Ylös

Kuolonmuuri

Sanat: Lauri

Kuolon kera kaksin kaivettiin hautaa,
ruostunein silmäkkein vatsaan.
noil' nurmill' ei laulut enää raikaa,
parrat harmajat tuntevat tuskaa.

Silmät, täyttä päivää siel' tamppasi kalmoi',
ennen kuin koiton näki taivas.
Vain raut'renkainen käsi ja verisiä jalkoi'
ja ruhojen polttopaikat.

Verisin vaajoin valettiin muuri
lähteitten lämpimään utuun,
siin' manattiin maasieluin' matalii juurii,
et' pursujen huumeisiin lujuus'.

Karun kallokeko alla muurivallin
on purppuraverellä katettu,
siel' kiharat valkeet ja harmaat parratkin
on turvetantereelle hauattu.

Tää kaupunki seisoo mykkänä, on vaiennut visa,
ei eläviä kaduilla kohtaa,
vain suotuulen huoku ja kaarnein kisa
tuo muistoja multavanhan rahvaan.

Ne vallit on kuolleiden korkeat, kootut,
ja kuolleille hakattu maahan,
nyt siis kuolonmuurin päivät on luetut,
viel' ennen kuin saa hämärä.

Kuolonmuuri, kylmänkankee.
Kuolonmuuri, kalmanvalkee.
Kuolonmuuri vie uskon.
Kuolonmuuri tuo tuskan.

Ylös

Surmamüür

Surmaga kahasse kaevati hauda
roostetand laugaste üska,
noil nurmedel laule enam ei laulda,
hallid habemed tunnevad tuska.

Silmad, täis päeva, seal tambiti kalmu,
enne kui taevas näid koitu.
Vaid raudrõngas käsi ja veristet jalgu
ja korjuste põlengupaiku.

Verisel vaiadel valati müüri
lätete lämbesse uttu,
siin manati maahinge madalaid juuri,
et kailude uimades kuhtuks.

Kalk kolpadekuhi all müüridevalle
on purpurse verega kaetud,
seal kiharaid valgeid ja pardasid halle
on turvaste tandrile maetud.

See linn seisab tummalt, on vaikides visa,
ei elavaid tänavail kohta,
vaid sootuule voog ja kaarnate kisa
toob meenutust muldvanast rahvast.

Need vallid on koolnutel kõrgusse laotud
ja koolnutel raiutaks maha,
nüüd siin surmamüüri päevad on loetud,
veel enne kui taevas näed eha.

Surmamüür külmkalge.
Surmamüür kalmvalge.
Surmamüür viib usku.
Surmamüür toob tuska.

Ylös

Mullasta

Sanat: Lauri

Älä,
oota valmista viljaa,
karkein kourin ahmi.

Näri,
omaa karkeaa leipää,
multaisin käsin kahmi.

Tiiä,
vilja vitsottu sekainen,
jyvä, mi noussut sun kalmost'.

Pian,
hiienhaapojen varjos'
tulee maamultaa sun silmäst'.

Synnyinmultas' sinussa saa syksyssä surmans',
kevään tuhkain kyntö.
Synnyinmultas' sinussa saa syksyssä surmans',
kaskien ounastus, anti.

Kuule,
tunne lähteitten taito,
väsynein silmin mittaat.

Ryyppää,
omast' jääriitekaivost',
rohtunein huulin lappaat.

Katso,
saa keväinen kylmyys,
sinussa sinervä siroks'.

Vartoo,
vie lehmusten puneus,
sade viimeisen vanhuudenhumun.

Ylös

Mullast

Ära,
oota valmivat vilja,
koreda peoga ahmad.

Jära,
oma karedat leiba
mullaste kätega kahmad.

Tea,
vilja vitsutud sarjus
tera, mis tõusnud su kalmust.

Pea,
hiiehaabade varjus
saab maamuld sinugi silmast.

Su sünnimuld sinuks saab sügise surmas,
kevade kütise künd.
Su sünnimuld sinuks saab sügise surmas,
alede aimata and.

Kuula,
aima allika taidu,
väsinud silmaga mõõdad.

Rüüpa,
oma jääkirmes taigu
mõranend huultega haarad.

Vaata,
saab kevade külmas
sinuks see sinetav sire.

Oota,
viib pärnade punas
vihm viimase vanadusvine.

Ylös

Laumanjohtaja

Sanat: Kuriraivo

Kun ruapii rauta, tuoni kannoilla käyp',
se varmaa on, seläkkäin tuemme teit'.
Tuiskuu ja myrskyy, tervaa ja tulta
vastustain' rautainen on mein' porukka.

Kultarahan eestä emmä osta kunniaa
se varmaa on, et' ansaittu on neuvo johtajan.
Selkee tavoite, on yhteinen heimo,
klaanissamma on yks' kansa ja voima.

Lauma koossa pysyy, meitä ei murreta,
olka olkaa vasten, selkä selän takana.

Pelottomaks' tekee heimon laumanjohtaja,
voittamattomaks' tekee heimon laumanjohtaja.

Ylös

Karjajuht

Kui rapib raud, surm kannul käib,
üks kindel on, selg selja taga toetab teid.
Tuisku ja tormi, tõrva ja tuld
trotsides on raudkindel me murd.

Kuldraha eest ei osta au,
üks kindel on, et teenitud on juhi nõu.
Selge on siht kui ühtne on hõim,
meie klannis üks on rahvas ja võim.

Kari püsib koos, meid ei murta maha,
õla kõrval õlg, selg selja taga.

Kartmatuks teeb hõimu karjajuht,
võitmatuks teeb hõimu karjajuht.

Ylös

Talismaani

Sanat: Kuriraivo

Muassa talismaani on sielus' sisällä
lähellä tai kaukana vaellustiellä,
valkeutta helkkyy,
lämpöä hehkuu,
hengen sisään väkee hohtaa.

Peitos' takin alla, vaik' ei oikeastaan,
ilmaa, kantta täyttävä voima,
hyvää toivottaa,
yhä huolehtii,
elonjanoa ruokkiva lähde.

Suurin osa musta se maahan jääpi,
kun aikani on tullut mennä.
Tiedän, sä oottelet,
mietteissäs tukien.
Tiedän, olet mulle olemassa.

Ylös

Talisman

Kaasas talisman on hinges sees,
lähedal või kaugel rännuteel,
valgust kiirgamas,
soojust miilamas,
vaimu sisse väge hiilgamas.

Peidus kuue all, kuid mitte vaid,
õhku, ilmalaotust täitev vaim,
head sul soovimas,
ikka hoolimas,
elujanu toitev allikas.

Suur on osa mis must maha jääb,
teeleminemise aeg kui käes.
Tean sind ootamas,
mõttes toetamas.
Tean, et oled mulle olemas.

Ylös