Keppitarina
15.11.10221

Kesä oli kuuma. Aurinko paistoi niin heleästi, että jopa lokit ja karhut olivat päivettyneet ruskeiksi. Sitten tuli pakkanen ja talvi. Ja ne, ketkä eivät olleet kesällä tarpeeksi kuivattaneet turvetta, saivat lötistä kylmässä ja myöhemmin heittää henkensä.
Rabapagan ei kärsinyt lämmönpuuttesta. Syksyllä syöty väkevä ruoka oli tehnyt ihon pehmeäksi ja muhkeaksi. Ja kuivatettua turvettakin löytyi lieden vierestä kahmalokaupalla.
Eräänä kirpeänä talviaamuna hän istui, kuten yleensä, pähkinöitä mutustellen kuuman lieden ääressä ja hymisi biisinpätkiä viimeisimmältä Bathoryn levyltä (noh, sen jääkiekkokappaleen ja lentokonekappaleen hänen tiedetään hymisseen lounaan jälkeen), kun Vanha Piru henkilökohtaisesti kalppi ovelle ja pyysi heleällä äänellään, jotta olisiko hänen mahdollista tulla pariksi päiväksi lieden ääreen sorkkia lämmittelemään. Vastavuoroisestikin tämä lupasi, kuinkas ollakaan. Mutta Rabapagan mutusteli juuri silloin yhtä ilkeän suurta ja röpisevää pähkinää, ja hän ei yksinkertaisesti kuullut Vanhan Kehnon äninää. Hän mietti juuri silloin, että ehtoolla voisi mennä metsään kertomaan hunajasatuja talviunessa olevalle karhuemännälle.
Niinä aikoina olivat karhut nimittäin paljon seksikkäämpiä kuin nykyisin. Noh, sellaiset ruskettuneet ja muodokkaat. Voi olla, että nämä osasivat silloin myös tanssia ja takoa rumpua.
Saatuaan sen ilkeän suuren pähkinän mutusteltua, kuuli isäntä toki jotain epäilyttävää sirinää oven takaa, mutta se ei liikuttanut häntä pätkänkään vertaa. Ja illalla tyyppi kääntyikin metsän suuntaan sinne käydä kulleroitellakseen. Mutta kauas hän ei päässyt. Nimittäin joku kavala sielu oli hänen rappusilleen pissinyt, eli paha pissa oli kylmässä ilmassa muuttunut jääksi...  

Raivo teki samaan aikaan keppiä, kun Vanha Piru ryömi tämän ovelle lämpöä vaatien. Valitettavasti isäntä oli niin tohkeissaan kepinteon tuoksinassa, ettei kuullut Vanhan Kehnon avunhuutoa. Hän piti kyllä välillä pienen paussin pyyhkiäkseen hikeä otsaltaan, ja silloin hän kuuli jotain epäilyttävää sirinää oven takaa. Mutta hän ei voinut mennä katsomaan, sillä kepintekoa ei saa pitkäksi aikaa jättää kesken. Vanha Kaakkois-Latvian kansanviisauskin sanoo: "Daugava-daugava!", eli suoraan käännettynä: "Ken kepinteon jättää pitkäksi aikaa kesken, silloin kasvaa kolmannen pojan syntymän jälkeen jalka haudasta ulos ja pöllöt nokkivat kaikki kuusi varpaankynttä rumiksi ja rakkoisiksi."  
Jos joku ei viitsinyt itse tehdä keppiä, niin silloin käännyttiin Raivon puoleen ja hän urakoi sen valmiiksi paria olutta vastaan. Silloin oli avuntarvetta Rabapaganalla, joka edellisenä iltana liukastui oman kotiovensa edessä ja nyrjäytti jalkansa niin kaameasti, että kimeä pakanahuuto ajoi jopa karhut ja lokit talviunestaan hereille. Ja kylläpä silloin sattui ja tapahtui: Rabapagan riekkui kaiken aikaa, karhut kieppuivat rumpua takoen ympäri olutkojua ja lokit kiskoivat kulttuuritalon seinältä plakaatteja maahan. Kylän rahvas ei saanut sellaisen hässäkän takia nukuttua ja piti kutsua Manatark apuun. Ja niinhän tuo tulikin. Ja jäi kuulostelemaan. Ja jotta autuas yörauha saataisiin aikaiseksi, iski tämä Rabapaganalle sähkökitaran kouraan ja sanoi: "Soitapas skittaa taustalla, sudenpenikka, se näyttää hyvältä."
Sinä yönä ei kylän rahvas saanutkaan unta silmään.
Aamulla kuitenkin metelöitsijät väsyivät. Karhut lähtivät metsään nukkumaan talviunta ja Rabapagan nilkutti Raivon luo keppiä ruinaamaan. Mutta lokit lensivätkin kaatopaikalle, sillä he eivät enää saaneet talviunta ja joillakuilla oli tarvis hankkia karkkipapereita ja muita elämän välttämättömyyksiä.

Keppi valmistui seuraavana päivänä. Ja olipas se vinkeä keppi. Omenapuun juurista tehty, alta ohuempi, yltä jämäkämpi, sekä käsinojan kohdalta vielä erittäin evil. Raivo kävi vielä kerran kättensä työn läpi ja päätti käydä kulleroitella Rabapaganan luo toimittaakseen tälle apuvälineen. Päässä jo sumisi ajatuksia siitä, kuinka Rabapagan uuteen keppiinsä nojaten kammertautuu puotiin ja tuo sieltä hänelle muutamat maistuvat oluet.
Ulko-ovea avatessaan huomasi keppimestari oven edessä keltaisen jäätyneen laikun. Joku perkele oli oman housuvetensä laskenut siihen! No sepä teki Raivon vihaiseksi!